Kiitos kirjavinkistä!

Peilikuvarakkaus kertoo kahden nuoren naisen kasvusta aikuisuuden kynnykselle 2000- ja 1960 -lukujen Kotkassa. Nykypäivässä elää 15-vuotias Emilia, valokuvaaja ja skeittari, oman tiensä kulkija. Menneessä kerronta taas keskittyy kuvaamaan Merin, vanhanaikaiselta maaseudulta kaupunkiin muuttavan kotiapulaisen ja ompelijan elämää. Juoni polveilee aikakausien välillä heijastaen tapahtumia toisiinsa ja osoittaen niiden erilaisen merkityksen eri konteksteissa.
Eroista huolimatta tyttöjen elämistä löytyy enemmän yhteistä kuin voisi luulla. Molemmat joutuvat sopeutumaan uuteen elinympäristöön, etsimään uusia ystäviä ja molemmat kokevat ensirakkauden toisiinsa vertautuvissa luvuissa. Molemmat myös joutuvat ottamaan kantaa ystävyyden, petoksen ja rakkauden väliseen tärkeysjärjestykseen kipeällä tavalla. Vastuunotto ja velvollisuudet muistuttavat lähestyvästä aikuisuudesta.
Kirjassa on alusta lähtien esillä tragedia: Emilian uusi koti, vanha apteekki jossa myös Meri on asunut aikanaan, on tuhoutunut osittain tulipalossa, jossa on kuollut kolme ihmistä. Emilia löytää talosta vanhoja valokuvia, joita kehittämällä hän lähtee tulkitsemaan menneisyyttä omalla tavallaan. Dekkaria tai kauhukertomusta lähentelevät pätkät tarinassa pitävät pintansa loppuun asti, jossa viimeinen koukku paljastuu.
Teksti on välillä hiukan pitkitettyä, mutta tunnelmia ja tunteita se välittää oivallisesti. Moraalikoodit ja seksuaalisuuden ristiriidat eri aikoina ovat rohkeaa tekstiä.
Kirja on Laitisen ja Leinosen neljäs yhdessä kirjoittama nuortenromaani.
Reetta Saine
Ei kovin kummoinen, mutta kyllä tämäkin tuli luettua...
2 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.