Kirjan kansikuva on ihan hirveä.. :S
Sen takia en ole kirjaa lukenut. Ehkä joskus voisi, yleensä kansikuva vain vaikuttaa itseeni kaikkein eniten. :I

Kontio on paska paikka, Marko puolestaan valisti. Tuossa on kunnantalo, Virpi osoitti kädellään oikealla näkyvää valkoista kivitalo. Tuossa on meidän ihkauusi kirjasto. Metsäkoulullakin on pieni kirjasto, mutta... Ootko Espoon mies käynyt aiemmin Kontiossa? Marko keskeytti. Mietin hetken ja vastasin sitten ympäripyöreästi: Olen mä käynyt täällä joskus snoukkaamassa.
Miro ei pääse lukioon ja isä on pettynyt. Oikeastaan ainoa vaihtoehto on lähteä jonnekin kauas, kotona alkaa olla hiukan ahdasta. Metsäkoulussa on paikkoja auki ja sukulaisten ihmetykseksi Miro päättää lähteä keskelle ei-mitään metsäkouluun. Espoon kasvatti, snoukkaaja ja katujen poika päättää lähteä maalle.
Miro on käynyt Kontiossa aiemmin. Kallan rinteet ovat tuttuja laudan kanssa ja kun mummo vielä eli, Kontiossa käytiin sukulaisissa. Mummon kuoltua yhteys isän ainoaan siskoon loppui. Miro ei tiedä, mitä tapahtui, mutta välit viilenivät niin, ettei hän ole nähnyt kummitätiään sitten mummon hautajaisten. Nyt Miro lukee lehdestä, että täti on muuttanut takaisin Kontioon ja päättää mennä vierailulle.
Kaupunkilaispojalle metsäkoulu ei ole helppo paikka. Asuntola on kylmä ja ahdas ja muut pojat tuntuvat vieroksuvan kaupunkilaispoikaa. Jos olisi rahaa, voisi muuttaa keskustaan omaan asuntoon. Mutta mopon myynnistä saadut rahatkin menivät hetkessä, eikä Miro halua muistella niitä aikoja.
Muut koululaiset tuntuvat olevan omalla alallaan. Jopa luokan ainoa tyttö, Kerttu. Monen kotona on metsää, eläimiä ja isot koneet ovat tuttuja. Miro joutuu opettelemaan kaiken alusta lähtien. Ja luokkakaverien viha häntä kohtaan vain kasvaa, kun kuulevat, että hän on mukana metsien suojelua ajavassa Pro Kalla yhdistyksessä. Vaikka hän oli kokouksessa vain miellyttääkseen tätiään. Ja sen yhden kivan tytön takia...
Kirjan kansikuva on ihan hirveä.. :S
Sen takia en ole kirjaa lukenut. Ehkä joskus voisi, yleensä kansikuva vain vaikuttaa itseeni kaikkein eniten. :I
Olen samaa mieltä, että kansikuva vaikuttaa paljon. Minulla ainakin. Jos kansikuva on outo ja takateksti ei ole kovin hyvä, en välttämättä lue kirjaa.
... Enkä kummemmin pitänyt sitä erityisen hyvänä... Kuitenkaan en kadu, että luin sen.. Kuten, en yleensäkään minkään kirjan lukemista kadu, mutta silti... :D
Ja kommatakseni edellisiä, kyllä, kansikuva vaikuttaa paljon, mutta olen huomannut, että usein on hyviä kirjoja huonoilla kansilla... Mutta, yleensä kirjakaupassakin katson kirjoja kansien, en niiden takatekstin perusteella... Se vain tulee jotenkin automaattisesti...
3 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.