Mustesydän

Funken kirjan päähenkilö on nuori tyttö nimeltään Meggie, joka asuu kirjansitoja-isänsä kanssa ja rakastaa kirjoja itsekin. Eräänä päivänä hän näkee salaperäisen hahmon seisovan tuijottamassa heidän taloaan, ja Meggien pahoista aavistuksista huolimatta Mo-isä kutsuu pahaenteisen vieraan - Tuhkasormen - sisään. Tarina kuljettaa henkilöt vääjäämättä kohti Mustesydän-nimistä kirjaa, joka on omalla tavallaan vastuussa Meggien äidin katoamisesta jo vuosia sitten. Samasta kirjasta on maailmaan päässyt Capricorn, pahuuden ruumiillistuma, joka haluaa Meggien isän käyttävän salaista taitoaan Velhokielenä saadakseen itselleen jotain hirvittävää.

Päähenkilönä rohkea ja neuvokas tyttö ei ole tuore hahmo, mutta Meggien muotokuva on runsas ja pullea, täynnä erilaisia tunteita ja ristiriitaistakin toimintaa. Sadunkaltaisuus vilahtelee jatkuvasti lukijan silmäkulmassa, mutta realismilla on myös paikkansa tarinassa. Sivuhenkilöiden määrä käy välillä uuvuttavaksi, mutta suhteellisen taitavasti kaikille löytyy oma paikka ja kohtalo romaanin kuluessa. Etenkin bibliofiili Elinor-täti oli vaikuttava hahmo uskomattomine kirjastoineen ja kirjapinoineen.

Kirja on kirjoitettu ahmittavaksi. Rosvoruhtinaaseen verrattuna hyvän ja pahan välinen raja on selkeämpi ja perhe kirjan ydinyksikkönä konventionaalinen ratkaisu. Kuitenkin loppu jää herkullisen avoimeksi joiltain osin: kaikki eivät saa palkkaansa toimintansa mukaan ja sisäisen Mustesydämen kirjoittaja jää etsimään kohtaloaan toisesta ulottuvuudesta. Kaikki ovat menettäneet jotain, vaikka he myös saavat jotain.
Intertekstuaalisuus tuodaan selkeästi lukijan näkyville, sillä luvut alkavat katkelmilla toisista kirjoista. Edustettuina ovat mm. Peter Pan, Taru Sormusten Herrasta ja uudeksi allekirjoituksekseni päätyvä pätkä, joka Alberto Manguelin mukaan lukee San Pedron luostarin kirjaston ovella Barcelonassa: "Joka varastaa kirjan tai jättää lainatun kirjan palauttamatta, sen kädessä kirja muuttukoon kiemurtelevaksi käärmeeksi. Iskeköön tauti hänet maahan. Hän anelkoon armoa kovaan ääneen, älköötkä hänen kipunsa hellittäkö ennen kuin hän mätänee. Kirjatoukat näivertäkööt hänen sisuksiaan kuin kalmanmadot. Ja viimeinen rangaistus hänelle olkoot helvetin ikuiset lieskat."

Reetta Saine