Voin suositella seikkailukirjoista pitäville. Tarinassa oli mukavasti otettu mukaan suvaitsevaisuus.

”- Harrilainen! isä riemuitsi. Isän ääni oli suorastaan hämmentävän hunajainen. Harri ei muistanut, milloin oli viimeksi kuullut jämerää varatuomaria yhtä lepertelevänä. Jotain oli tekeillä...”
Harrin epäilykset osuivat oikeaan, hän lähtisi kesäksi Osloon. Siis turskaamaan kesäksi? Harri ei tulisi ikinä nielemään isän ”yllätystä”. Paitsi ehkä sittenkin, koska vaihtoehtona tulisi olemaan Sysmän käsityömessut vanhempien kanssa. No way! Harrin on määrä asua Oslossa isän entisen työkaverin luona, jossa kesäänsä viettää myös Ville, isän työkaverin veljenpoika. ”Vitsi mikä muumiomongoloidi, Ville ajattelee nähdessään ensi kertaa Harrin. Soittakaa rock-poliisi ja viekää tää hombre säilöön. Syyte on cooliuden täydellinen puute ja rangaistus elinkautinen.” Molempien poikien yllätykseksi heillä onkin paljon yhteistä. He pitävät kauniista tytöistä ja hevimusiikista. Joiden myötä he ajautuvat ajoittain varsin jännittäviinkin seikkailuihin. Halmeen Metalliveljet on mukaansatempaava kertomus suvaitsevaisuudesta, ystävyydestä, tytöistä ja tietystä hevimusiikista.
Voin suositella seikkailukirjoista pitäville. Tarinassa oli mukavasti otettu mukaan suvaitsevaisuus.
Ekan kerran aika lailla silloin kun kyseinen kirja ilmestyi ja toisen kerran tänä vuonna koulussa. Sopii musiikista kiinnostuneille ja muillekkin joille kelpaa toiminta ja pieni jännitys oikeissa kohdissa. Itse tykkäsin kirjan alusta enemmän kuin lopusta. Minusta se vain oli parempi ennen kaikkea sählinkiä. Hyvin kirjoitettu ja mukaansa tempaava.
Kirja oli hyvä, helppo lukea ja mielenkiintoinen, juoni oli jännittäväv, huumoria ja musiikkia paljon, kokonaisuutena loistava kirja.
todella hyvä kirja. juuri mun henkinen, itekin oon samanalainen kuin pojat, vaikkei onneksi mun kintereillä liiku mitään hiippareita :))
4 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.