Jaa. ja tämäkö on dekkari? vai onko tää kauhua perkele?

Matt Freemanin elämä on suistunut raiteiltaan kuusi vuotta sitten, kun hänen vanhempansa kuolivat auto-onnettomuudessa. Tätipuoli otti Mattin luokseen vain rahan vuoksi, eikä hänestä ole auttajaksi näpistelyyn ja ilkivaltaan syyllistyvälle sisarenpojalleen. Kun Matt ryöstön yhteydessä joutuu osalliseksi puukotukseen, on poliisin mitta täynnä. Ratkaisuksi tarjotaan paikkaa uudessa nuorisorikollisuuteen keskittyvässä ohjelmassa, jossa nuoret sijoitetaan perheisiin mahdollisimman kauaksi asutuskeskuksista. Tässä ympäristössä he elävät rauhallista elämää ja opettelevat työntekoa sopeutuakseen yhteiskuntaan uudelleen.
Matt suostuu, mutta sijoitusvanhempi ei ole lainkaan toivotun kaltainen. Rouva Deverill on vanha, tiukka ja pelottavan kylmä ihminen, joka tuntuu olevan kummallisen kiinnostunut Mattin entisestä elämästä - ja hänen verestään…
Vähitellen karmea totuus alkaa valjeta pojalle: pikkukylä on täysin eristetty muusta maailmasta, ja kaikki sen asukkaat ovat mukana jossain karmivassa. Kylän laidalla on vanha ydinvoimala, josta kuuluu kummallista messuamista ja kaikki tuntuvat valmistautuvan johonkin suureen, jossa Mattilla tulee olemaan pääosa. Muinaiset pahan voimat ovat löytäneet paikan, josta ne ovat murtautumassa meidän maailmaamme vuosituhansien jälkeen - ja se paikka on Korpinportti. Messun lisäksi tarvitaan vain voimaa ja oikeanlaisen lapsen veri, ja maailmanloppu on käsillä. Matt tietää kuitenkin, että hänellä on olemassa salattu voima…
Alex Rider -sarjan kirjoittaja Horowitz aloittaa uuden sarjan, jossa on entisenlainen vauhti ja jännitys. Lisänä on kauhuelementti, jota käytetään hyväksi taidolla. Salaliittoteoriat ja saatananpalvonta sulautuvat yhteen kokonaisuudeksi, jota en suosittele alakoululaisille!
Reetta Saine
Jaa. ja tämäkö on dekkari? vai onko tää kauhua perkele?
Mielestäni tämä kirja oli aika hyvä. Pidän itse fantasiasta ja tässä sitä oli =). Jotkin kohdat kuitenkin olivat jotenkin epäselviä, joten en saanut aina selvää, että missä mennään. Ja en olisi niinkään varma siitä että se olisi dekkari, pikemminkin fantasia ja kauhu...
Pidin kirjasta. Jos puhutaan sarjasta, mielestäni kolmas osa ei ollut niin hyvä kuin kaksi ensimmäistä, koska siinä ei ollut päähenkilönä Matt >:
Paikkapaikoin meinasi kirja lentää seinään mut aion kyllä lukee seuraavat osat. ;) Matt vaan jossain kohissa alko ärsyttää ihan suunnattomasti.
Itselläni on Korpinportti omana, loput olen lainannut kirjastosta. Juuri eilen sain Nekropoliksen luettua :D Tosi hyvä sarja, jotkut kohdat tosiaan ovat välillä epäselviä mutta nekin kyllä ovat ainakin omalla kohdalla selvinneet kun olen kohdan käynyt ajatuksen kanssa uudemman kerran läpi. Matt on varmaan suosikkini vartijoista, varmaan siksi että hän on tullut kaikkein tutuimmaksi olemalla päähenkilö useimmissa kirjoissa. Mutta suosikkini kaikista on ehdottomasti Richard! <3<3<3
Oli mukava lukea ja muutkin sarjat lukenut. Kiinostava ja samaa mieltä kans et välillä vähän epäselviä kohtia
6 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.