Ihana meri

Tästä samaisesta kirjaston on tehty Tampereella teatteri esitys.

Rakastuin tähän kirjaan ensi lukemalta. Rakastan sen kirjoitus sävyä ja päiväkirjamaista muotoa. Kirjan aihe on rankka ja tämä oli ensimmäisiä tämän tyylisiä kirjoja joita luin. Tämän kirjan jälkeen kirjasto käyntieni tuloksena on ruvennut tulemaan aikas rankkaa kirja materiaalia. . .

Luin itsekkin tämän kirjan yli puoli vuotta sitten ja rakastuin siihen välittömästi, harmikseni enää en siitä paljoakaan muista, mutta pääpiirteet ovat jotenkuten muistissa.
Suosittelen ! 

Mun mielestä tää on ehkä kaikista realistisn kuvaus anoreksiasta ja siitä kuinka edes vanhemmat ei aina ees huomaa sairustumista.
päiväkirja muoto toimii hyvin.
ajattelin että jos esittelen tänä vuonna jonkun kirjan niin tää se on koska mun luokalla on monia joiden oi hyvä tajuta ettei anorektia oo pelkää hoikuutta.

Ihana meri todellakin on ihana kirja. Se on ehkä rankka, eikä sitä jaksaisi lukea sillä hetkellä kun sitä lukee, mutta kun olet sitten sulkenut kirjan kannet, sinulle jää hirveän haikea olo; miksi tämän pitikin loppua, voiko näin oikeasti tapahtua, tätäkö se anoreksia sitten on? jne. En muista ihan varmaksi, mutta tämä taisi olla yksi ensimmäisistä ns. rankoista kirjoista, joita olen lukenut. Tämän jälkeen olen alkanut lukea paljon ns. rankkaa pränttiä, rankkaa paperia: rankkoja kirjoja ...ja ne ovat hyviä. Aina ei jaksa lukea mitään iloista, ja mulla sellainen tunne on aika usein. Mutta pitää muistaa aina joskus lukea jotakin ei-aivan-niin-rankkaa, vaikkei nyt sitten mitään komediaa haluakaan lukea. Muuten voi angstiutua itsekin.

~Epuli, the Darkness

luin tämän kirjan 12-vuotiaana ja en voi sanoa muutakuin että tämä on todella upea kirja ! loppu oli ehkä 12-vuotiaan vaikea ymmärtää, mutta toisaalta se kuvasti sitä sekavaa ja hullua olotilaa hyvin. suosittelen !

Moi. Ihana meri -kirja on paras koskaan lukemani kirja. Olen lukenut muita syömishäiriöstä kertovia kirjoja, mutta tässä kirjassa tilanteet on kuvattu uskomattomalla tavalla. Se ihana hulluus joka tässä kirjassa on, on loistavaa. En voi muuta sanoa kuin että upea Ihana meri. (:

Totta totisesti! Todella hyvä! Minullakin tämä taisi olla ensimmäisiä ns. rankkoja kirjoja, ja tämän jälkeen olen lukenut enemmänkin rankkoja kirjoja. Ne ovat niin paljon syvempiä ja niiden jälkeen tulee sellainen ihana olo, kun ajattelee vain Sitä Yhtä Kirjaa. Toki kevyitäkin kirjoja on hyvä lukea välillä, mutta minä nautin todella paljon enemmän "synkistä", "raskaista", "surullisista" kirjoista. Okei, no puhutaanpas nyt tästä kirjasta kuitenkin. Törmäsin tähän koulun kautta, ja luin sitä yötä myöten, kun en vain VOINUT jättää sitä kesken. Kirja oli realistinen ja vangitsevaa luettavaa. Tämän jälkeen kuljin pitkään miettien tätä kirjaa. Vaikka siitä on jo lähes vuosi, kun tämän luin, se pulpahtaa mieleeni silti kovin usein.
Mutta en edes tajunnut kirjan olevan päiväkirja! Ei niin, ettäkö kirja olisi ollut epäselvästi kirjoitettu, vaan jotenkin sitä en vaan tajunnut. Mutta kirjoja voi tulkita monella tavalla, eikö?
Loppua kohden kirja muuttui aika rajuksi, mutta realistisesti, jos tuossa nyt on mitään järkeä...
Mutta lukekaa!

Hyvä kirja, jonka luin vähän aikaa sitten. Päädyin siihen tulokseen että vaikka kirja on rankkaa luettavaa, todellisuus on vielä rankempaa.

Tosin en odota nuorten kirjoilta kovin paljoa :D

Lukiessa tapahtumat tuntuivat hyvin yksinkertaistetuilta, Julia kärjistetyltä ja stereotyyppiseltä anorektikolta - epärealistisen "täydelliseltä" jopa perfektionistiksi, horjumattomammalta ja kurinalaisemmalta kuin useimmat syömishäiriöisetkään todella ovat (vaikka toki nämä piirteet ovat yleisiä). Enkä halua uskoa, ihmiset todella olisivat niin typeriä ja sokeita kuin tämä kirja antaa ymmärtää, toki mikäli asiat olisivat täydellisesti, eivät sh-klinikat olisi niin täynnä, mutta kirjassa oli Aholan ja psykiatrien kaltaisia sokeita riemuidiootteja liikaa.

Esim. Laurin hahmo kuitenkin kaikeksi onneksi tuntui realistisemmalta ja voinkin väittää, että (liiallisesta ja, ikävä kyllä, nuortenkirjoille tyypillisestä) yksinkertaistamisesta huolimatta kirjassa oli yritystä ja hyviä puolia. Kielellinen ilmaisu oli vahvaa, kekseliäämpää kuin useimmissa lukemissani kirjoissa, ja ihan kaunista.

Joo, sairaan sisäinen maailma on rankka, mutta olisin toivonut vielä lisää sen kuvaamista; toivoin kirjailijan uppoutuvan aiheeseen enemmän ja odotin, että ajatuskuviot olisi saatu vaikuttamaan niin loogisilta kuin ne todella sillä hetkellä tuntuvat.

No mutta, tosiaan kielellisesti hyvin nautittavaa luettavaa, sellainen kirja johon todellakin voi "rakastua". Toivottavasti ei kuitenkaan siinä määrin että anoreksia alkaisi ketään enempääkiinnostaa...
Ja jotainhan kirjasta kertoo myös, että loppu ei tuntunut ärsyttävältä, kuten liian usein. Asiat eivät täysin ratkenneet, mutta Julia valitsi elämän ja lukija voi toivoa, että paraneminen pääsee alkuun (se on mahdollista!)