Filmi poikki! Ensi-ilta tänään torstaina

Torstai on perheensä pyykkivastaava, siivousvastaava, kauppavastaava ja isän lääkevastaava. Niin, ja sisarensa ehkäisypillerivastaava. Miten on siis mahdollista, että Tarina-sisko on taas raskaana? Kaikki perheen menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden ongelmat kiertyvät äidin ja isän vaikean alkoholismin ja isän masennuksen ympärille. Kuitenkin perhe sossutyöntekijä Liisan kanssa onnistuu löytämään käytännönläheisiä ratkaisuja ongelmiin, ja soveltaa niitä hyvinkin vapaassa hengessä. Esimerkiksi vaikka osa-aikainen antabus-kuuri toimii yleensä hyvin: alkuviikko selvänä, perjantaihin mennessä lääke on hävinnyt ja silloin saa ryypätä yhden päivän, relata. Tarinan raskaus kaataisi kaiken hyvän, mitä on yhdessä rakennettu jo pitkään. Ja kun isä on vielä rikollisuuteen sekaantunut petroskoilainen kirahvi-Kolja, joka on ollut koko elämänsä rakastunut Tarinaan.

Torstain tarina ei ole synkkä, vaikka vaikeita asioita täynnä onkin. Se ei kiertele, ei häpeile ja hämmästelee käsitystä siitä, että alkoholistiperheen lapset eivät halua puhua vanhempiensa ryyppäämisestä. Luuserius periytyy, mutta aina on mahdollisuuksia muuttaa kohtaloaan. Aina. Fatalismi ei kanna pitkälle, vaikka perheen naiset sen lumoissa elävätkin.

"Nyt mulle tuli muuten mieleen sellainenkin seikka, että jos meidän suvun naiset ovat olleet aina hulluina makeaan ja jos niiden jokaisen nimet ovat karjalaispainotteisia, niin aivan samoin ne kaikki on olleet myös fatalisteja. Että kohtalo sitä ja kohtalo tätä ja otetaan saatana suklaata päälle." (s. 15)

Luuserisossuihmiset tuomitaan, hyssyttely ja päivittely eivät pelasta ketään. Vain Liisa on osannut ottaa perheen kokonaisuutena käsittelyynsä ja pystynyt pitämään sen yhdessä. Rakkautta ja hellyyttä ei puutu, arjenhallintaa sitäkin enemmän.

Kerronnan tapa ja samalla Torstain mahdollisuus päästä elämässä eteenpäin löytyy elokuvista, leffateoreetikoiden teksteistä ja kamerasta, joka on pojan suurin haave. Aina välillä käsivarakuvaa, lopuksi kaunis fade out…

Romaanin lukijaansa suoraan puhutteleva kieli koukeroineen ja toistoineen on välillä raskasta, mutta painokasta. Kukaan ei voi kyseenalaistaa Torstain valtaa kertojana, oman elämänsä määrittelijänä. Pojan kauneudentaju välittyy hienosti, ja draaman kaari kulkee omaa rataansa loppuun saakka.

Reetta Saine