
Petteri Tikkasen aikaisemmissa sarjakuvissa pääosassa on ollut Kanerva. Tällä kertaa puheenvuoron saa Kanervan uskollinen toveri, Eero.
Aikaa on kulunut edellisistä Kanerva-albumeista ja Kanerva on kasvanut nuoreksi naiseksi, joka kokeilee jo tupakanpolttoa ja alkoholia. Eero havaitsee menettäneensä lapsuuden leikkitoverin ja päättää aikuistua itsekin, jotta voisi hengailla jälleen Kanervan kanssa, nyt aikuisten tavalla. Paha kyllä, Kanervan kuvioihin ei enää pari vuotta nuorempi Eero mahdu ja Eero huomaa, että naisten kanssa pelataan eri säännöillä kuin tyttöjen kanssa. Petteri Tikkanen on kirjoittanut jälleen loistavan sarjakuvan. Aikuiseksi kasvaminen tekee joskus tosi kipeää ja joskus sattuu vielä enemmän. Eero on katkeransuloinen kertomus lapsuuden lopusta, aikuiseksi kasvamisen vaikeudesta ja rakkaudesta.
0 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.