
Tämä kirja on vanhempi kuin minä ja jos en olisi kirjastossa töissä olisin kai unohtanut koko kirjasarjan jonka tämä kirja aloitti. Kun tästä kirjasta ilmestyi uusi painos, päätin lukea kirjan uudestaan ja sukeltaa hetkeksi takaisin lapsuuteeni. Odotin kokemuksen olevan sellainen kuin nämä lapsuuden sankareihin tutustumiset yleensä ovat: Lievästi nolo ja runsaasti hämillinen. Tästäkö minä todella tykkäsin? Toisin kävi. Kirja oli kestänyt aikaa yllättävän hyvin ja luin sen kertaistumalta loppuun. Tämä todella toimii edelleen!
Jupiter, Pete ja Bob ovat perustaneet etsivätoimiston. Jupiter on päättänyt, että ensimmäisen tehtävän pitää olla jotain todella näyttävää. Niinpä Jupiter on valinnut tehtäväksi hieman hurjalta kuulostavan aidon kummitustalon löytämisen. Kuuluisa elokuvaohjaaja Alfred Hitchcock on nimittäin kuvaamassa uutta kauhuelokuvaa ja hän haluaa kuvata sen mahdollisimman aidossa paikassa ja mieluiten oikeiden kummitusten asuttamassa paikassa.
Pojat löytävätkin kummitustalon Kaliforniasta. Mykkäelokuvien ajan kauhuelokuvatähti oli kuollut salaperäisissä olosuhteissa ja jättänyt jälkeensä viestin jossa hän sanoi kironneensa talon iäksi. Asiaa tutkiessaan pojat löytävät useita karmivia tarinoita. Talossa yöpynyt perhe on kadonnut ensimmäisenä yönä jättämättä jälkeäkään, talossa oli nähty useita kertoja sininen varjomainen olento soittamassa urkuja ja kaikki jotka olivat yrittäneet viettää yön talossa, olivat poistuneet paikalta hampaat kalisten jo ennen puoltayötä. Kolme etsivää, eikä erityisesti Jupiter, suhtaudu kummitteluun kovin vakuuttuneestii, mutta juostessaan ensivierailun jälkeen kauhun vallassa ulos Kauhujen linnasta he ovat valmiita uskomaan hurjimmatkin huhut todeksi…
0 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.