Sivupiiri » Rakastuneet farkut

Lukublogi

Rakastuneet farkut

Raili kertoi, miten hauskaa on kirjoittaa yhdessä. Siitä muistui mieleeni, kuinka koululaisena kavereiden kanssa kirjoittelimme toinen toistaan hassumpia tarinoita. Myöhemmin olen tajunnut, että ne olivat kirjoitusharjoituksia.

Tässä muutama hauska puuhavinkki marraspimeisiin:

1. Kirjoita tarina, josta jätät adjektiivit pois. Kerää sitten kavereilta adjektiivit aukkoihin.

Tämä syntyi yhdessä viitosluokkalaisten kanssa: ”Aamulla KARVAINEN Jenni ja SININEN Lauri heräsivät KAUNIIN kännykän piippaukseen. Jenni söi aamupalaksi lautasellisen LIMAISTA puuroa ja SURULLISEN omenan. Lauri harjasi HOMEISET hampaansa ja veti jalkaansa RAKASTUNEET farkut. PEHMEÄSSÄ koulussa he tapasivat HASSUT kaverinsa ja KIRJAVAN opettajansa, joka antoi LIHAVIA läksyjä.”

2. Kirjoita tarina, jonka kaikki sanat alkavat samalla kirjaimella.

Esimerkiksi näin: ”Mallityttö Maisa Milli meni Milanoon maistelemaan mansikoita mutta mutustelikin meheviä mangoja. Maisa maiskutti mahtavasti mainostaessaan MegaModen minimekkoja. Maanantaina muotiliikkeen mummot mainitsivat Maisalle: ”Mahtaako malli muistaa Mikkelin maalaismaisemaa, mökkitietä, metsämansikoita?” Maisa myhäili mummmoille makeaa milanolaista missihymyä mutta muisti mainiosti mummolan Mikkelissä, myös maatalon Mikon.”

3. Kirjoita itsellesi kirje, jonka saat lukea 30 vuoden päästä. Kirjoita kuoren päälle nimesi ja vuosiluku 2041. Säilö kirje paikkaan, jossa se pysyy tallessa; sujauta vaikka päiväkirjan väliin. Minkä ikäinen olet vuonna 2041? Ehkä 45-vuotias, kuten minä. Olisinpa kirjoittanut itselleni kirjeen 15-vuotiaana!

 
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
Ihminen vai kone?
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Kysymys, jonka tarkoituksena on hämätä roskapostirobotteja.