Minulta kysytään toisinaan, mistä saan inspiraation.

Sanakirjan mukaan inspiraatio tarkoittaa luomisvirettä, innoitusta. Fysiologiassa inspiraatio ymmärretään sisäänhengityksenä. Hengittämättä ei elä.

Äidilläni on tapana sanoa: Nyt on inspis. Mitä hän silloin ryhtyy tekemään? Siivoamaan! Äiti-parka hukkaa mahtavan luomisvireensä kodin puunaamiseen. Noh, minulla ei ole varaa arvostella, koska yhä useammin yllätän itseni imurin varresta silloin kun pitäisi kirjoittaa. Ympäristö tip ja top, vasta sitten tilaa tarinoida. Niin sen ymmärrän.

Ajattelin ennen, että inspiraatio on yhtä suurta hölpötinpölpötiä; pitää vain laskea takamus tuoliin ja ryhtyä hommiin. Ja mitä sitten? Siinä istun ja ajatus juoksee yhtä lennokkaasti kuin kivettyneellä fossiililla. Täytyy löytää jotain mieltä kiihottavaa. Yksi haltioituu musiikista, toinen hiihtämisestä, kolmas elokuvasta. Minä usein metsästä. Mitä syvemmälle kuusikkoon tarvon, sen väkevämpiä leimahduksia saan. Uuden Kuun Emilian lanseeraama leimahdus onkin hyvä sana kuvaamaan pakahduttavaa tunnetta, joka velloo kehossa sillä hetkellä, kun taikasauva koskettaa tajunnan kellareita. Sauvan hipaisusta on kuitenkin pitkä matka kirjoittamisen aloittamiseen. Leimahdus on pikkiriikkinen itu, joka vaatii lämpöä ja hoivaa kasvaakseen kokonaiseksi ideaksi, kirjaksi.

Olen huomannut, että innoitus voi tarttua. Kirjoittamisvire saattaa syttyä toisen ihmisen sanoista tai teoista. Jos saan vaikkapa kannustusta, alan kipinöidä ja yhtäkkiä mahdotonkin tuntuu mahdolliselta. Minun tärkein muusani oli mummu, joka itsekin kirjoitti runoja ja jaksoi loputtomiin kuunnella kynäilemiäni raapustuksia. Olin Mummun Ihmeellinen Tyttö, vielä aikuisenakin.

Inspiroitua voi myös muistoista, joskus ne pomppaavat tietoisuuteen pitkänkin piilottelun jälkeen. Kun tänään tapaan hirven metsäpolulla, ja jäämme toviksi kiinni toistemme silmiin, tiedän kokemuksen varastoituneen mieleeni koko eliniäkseni. (Hirvi tuskin inspiroituu samalla tavalla.) Kaikki vaikuttavat kohtaamiset ja mieltä liikuttavat asiat päätyvät teksteihini jossain muodossa. Ehkä en enää tunnista niiden alkuperää, mutta mitäpä tuosta, hengitän ja olen täydessä iskussa!