Sivupiiri » Pariisin alla

Lukublogi

Pariisin alla

Luin nuorena Victor Hugon ”Kurjat”.  Kirjan jännittävimpiä ja mieleenjäävimpiä kohtia on, kun Jean Valjean pakenee Pariisin viemäreihin. Kohtaus on romaanissa kuvattu niin elävästi ja jännittävästi, että voin yhä nähdä silmissäni, miten kirjan sankari harhailee henkensä kaupalla eksyttävissä, pimeissä ja lokaisissa käytävissä kantaen turvaan haavoittunutta ystäväänsä. Kuvat nousevat mieleeni aina, kun Pariisin-matkoillani tulen ohittaneeksi maan alle johtavan portaikon ja lukeneeksi ilmoitustaulua, jossa tarjotaan turisteille mahdollisuutta päästä tutustumaan kaupungin viemäriverkostoon.

Victor Hugo on kuvannut romaaninsa tapahtumien aikaisia viemäreitä realistisesti. Pariisin viemäriverkosto on sotien ja vallankumousten aikaan todella ollut monien vainottujen turvapaikkana. Sen muodostavat kaupungin alla ristiin rastiin kulkevat käytävät, joita on yhteensä noin pari tuhatta kilometriä. Nykyisin viemäreitä pyritään pitämään mahdollisimman puhtaina ja viemärikadut on nimetty yllä kulkevien katujen mukaan, jotta puhtaanapitolaitoksen väki tietäsi maan alla työskennellessään, missä päin kaupunkia milloinkin ollaan. Viemäreissä virtaavalla vedellä on yhä oma hajunsa, rotat viihtyvät ja väitetään, että maanalaisella kaupungilla on tänäkin päivänä omat salaperäiset ihmisasukkaansa.

Eräällä matkallani näinkin sattumalta pienen vilahduksen viemäriverkoston salatusta maailmasta.

Olin menossa varhain valoisana kevätaamuna leipäkauppaan asunpaikkani lähellä, kun yhtäkkiä näin pyöreän viemärinkannen kohoavan kadun pinnasta kuin itsekseen. Sitten näkyivät jo kädet ja pää. Kansi siirrettiin syrjään ja viemäristä kapusi ylös mies ja ojensi kätensä naiselle joka seurasi häntä. He olivat aivan tavallisen näköisiä ihmisiä, melko siististi pukeutunut pariskunta. He sovittivat viemärinkannen huolellisesti takaisin paikoilleen  kuin olisivat sulkeneet kotinsa oven ja lähtivät ympärilleen vilkuilematta kävelemään katua poispäin.

Tuijotin ihmeissäni heidän jälkeensä. Olivatko he viettäneet koko yön viemäreissä? Keitä he olivat? Kodittomia jotka asuivat maan alla? Pakolaisia? Seikkailijoita?

Viemäreihin johtavat turisteille tarkoitetut portaat ovat kaupungin ydinkeskustassa,  Seinen yli johtavan sillan toisessa päässä. Ilmoitustaulun mukaan tutkimusmatka alamaailmaan tehdään oppaan johdolla joka päivä. Vain pahimmilla rankkasateilla turistikierrokset saatetaan peruuttaa.

Olen usein tuntenut houkutusta tarttua tarjoukseen. Vähän aikaa pohdittuani olen kuitenkin aina tukahduttanut romanttiset mielikuvat. Mitä muka tekisin maan alla, haisevassa ja pimeässä rottavaltakunnassa? Kokemus olisi varmasti hyvin arkipäiväinen, sillä tuskinpa sieltä löytyisi kirjan jännittävää seikkailulabyrinttia. Luultavasti näkisin asioita, jotka innostaisivat vain insinöörejä ja putkimiehiä.

Pariisin viemäreistä löytää varmaan myös nykyisin satoja uusia tarinoita, mutta tuskinpa tavallisella turistikierroksella.

Mieluummin olen jäänyt istumaan Seinen rannalle kukkivien kastanjoiden alle, katsellut ohi kulkevia ihmisiä ja joella seilaavia proomuja ja turistialuksia.

Ritva Toivola

 
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
Ihminen vai kone?
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Kysymys, jonka tarkoituksena on hämätä roskapostirobotteja.