Myöhään ulkona oli ihana ja mukanansa vievä kirja. Lisäksi kaikki muutkin tyttöfrendi sarjan kirjat ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia!
Tunnetun Brittiläisen nuortenkirjailija Jacqueline Wilsonin kirja Myöhään ulkona on neliosaisen Tyttöfrendit kirjasarjan kolmas osa. Kirja kertoo murrosikäisistä tytöistä Ellisetä, Magdasta ja Nadinesta, joilla on monenlaisia ongelmia perheen, ystävien ja poikien kanssa. Kaverukset ovat parhaita ystävyksiä, joilla on aina pojat mielessä. Elliellä on ulkonäköpaineita sillä hänen ystävänsä ovat kauniita ja ja laihoja toisin kun hän itse. Hänestä tuntuu siltä ,että pojat ovat aina kiinnostuneita hänen ystävistään. Eräänä päivänä kuitenkin Ellie tapaa unelmiensa prinssin. Magdalla ja Nadinellakin on poikia kiikarissa. Ongelmitta ei kuitenkaan selvitä, sillä Ellie ja hänen ystävänsä alkavat valehdella heidän menemisistään ja jäävät siitä kiinni, eivätkä vanhemmat hypi riemusta. Ystävyksillä on myös keskenään pieni riitoja, sillä välillä on vaikea päättää kummat ovat tärkeämpiä ystävät vai seurustelukumppanit.
Kirja on mielenkiintoinen ja kerronta on todella hyvää. Juoni on selkeä ja kirjan jaksoi lukea loppuun, vaikka aihe on kulutettu loppuun ja samankaltaisia kirjoja on paljon.
Myöhään ulkona oli ihana ja mukanansa vievä kirja. Lisäksi kaikki muutkin tyttöfrendi sarjan kirjat ovat ehdottomasti lukemisen arvoisia!
Tää kirja oli tosi hyvä, mukaansa tempaava ja just sellane millane oikeen hyvän kirjan kuuluu olla. :) Lukekaa ehdottomasti! <3
2 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.