Sivupiiri » Kirja-arvostelut » Mirkka ja riparikesä
mirkka ja riparikesä.jpg
Käyttäjien arvio:
Sinun pisteet: Ei mikään Keskiarvo: 3 (8 ääntä)
Hae kirjastosta Ilmoita ylläpidolle Kommentoi

Mirkka ja riparikesä

Tuija Lehtinen

Kirja kertoo …

Kirja kertoo kohta 16-vuotiaasta Mirkka nimisestä tytöstä, jonka kesään kuuluu paljon kaikenlaista. Tarina alkaa päättäjäispäivästä, ja loppuu viimeisiin kesäpäiviin. Jo kesän alussa alkaa tapahtumaan: naapuriin vanhan pelottavan Sontikkamuorin luokse muuttaa salaperäinen poika. Juuso -niminen poika istuu päivät pitkät pihakoivussaan, soittaa kukkopilliään eikä tunnu ikinä olevan tässä maailmassa. Mirkka kuitenkin joutuu tekemisiin hänen kanssaan ja pienien vastoin käymisien jälkeen he tutustuvat toisiinsa. Poikamainen pikku sisko Masa on aina menossa ja tekemässä, näyttelijän urasta unelmoiva Memma on saanut kesätyöpaikan jäätelökioskilta. Kesää vauhdittaa myös Mirkan paras kaveri Pirjo, riparille tuleva Tumppi, sekä Sepe, perhetuttujen poika, joka on aina ollut kiusantekijä, mutta nykyään alkanut käyttäytyä liiankin siedettävästi. Mirkka odottaa kovasti rippileiriään, ja käy ilmi että sinne on tulossa tuttujakin…

Parasta on …

Kirjassa parasta on se, että siinä tapahtuu paljon. Kirjan kerronta on mielestäni hyvää ja sen takia kirjan lukee nopeasti.

Tunnelma on …

hauska, vakava.

Paikkoja, joissa luettuna kirja voisi olla parhaimmillaan

juna, koti, koulu, uimaranta, kesämökki.


  • Julkaisuvuosi:

    1987
  • Kustantaja:

    Otava
  • ISBN:

    9511096052

1 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.


 
 
Kommentti: 

joudutaan koulussa lukeen tämä kirja,, noo ekaksi aattelin et katon tiedot netistä ja kerron sitte sen pohjalta mutta nyt tuntuu silt et ehkä kannattaiski lukee OIKEESTI se kirja xD :)

0
Ilmoita ylläpidolle
 
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Allowed HTML tags: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

 
Ihminen vai kone?
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.
Kysymys, jonka tarkoituksena on hämätä roskapostirobotteja.