En lukenut kunnolla loppuun asti ensimmäistä kirjaa, hypin aina välillä, mutta seuraavaksi tulleet luin silti ja yhdenkin omistan jo :D

Cathyn elämä ei ole kovin kummoisessa jamassa. Cathyn isä on kuollut hiljattain, koulu ei innosta yhtään, poikaystävä jätti ilman kummempia selityksiä ja äiti epäilee huumeiden käytöstä. Ainoa mikä yhtään kiinnostaa, on piirtäminen. Murtauduttuaan poikaystävänsä asuntoon, ystävänsä varoituksista huolimatta, ja alkamalla ronkkimaan Victorin elämää, Cathy joutuu enemmän tai vähemmän omasta tahdostaan todistamaan outoja, sekä vaarallisia tapahtumia.
Erilaiset henkilöhahmot. Varsinkin temperamenttinen, sanavalmis Cathy on erittäin mielenkiintoinen persoona.
Romaanissa on myös mukana tyypillisiä nuortenromaanien aineksia, mutta myös jotain aivan uutta.
Kirjan sivuja värittää tekstin lisäksi Cathyn piirrokset ja töherrökset. Mukana on myös muovitasku, jossa on todistusaineistoa käyntikorteista valokuviin.
hauska, jännittävä, yllättävä.
koti.
Kirjan arvosteli: Anom — Ke, 29/12/2010 - 22:48En lukenut kunnolla loppuun asti ensimmäistä kirjaa, hypin aina välillä, mutta seuraavaksi tulleet luin silti ja yhdenkin omistan jo :D
1 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.