Ennen Kadonnutta siirtokuntaa on tulluta Artemis Fowl: Opalin kosto ja tämän kirjan jälkeen on sarjassa Artemis Fowl: Aikaparadoksi.

Artemis Fowl, nuori rikollisnero ja keijujen löytäjä, on saanut kilpailijan. Saman ikäisen tytön nimeltään Minerva, jonka aikomuksena on saada aikamatkaava demoni kiinni -aivan kuten Artemiksenkin. Demonit ovat jo aikoja asuneet saarella, keskellä merta, mutta kukaan ei sitä ole koskaan huomannut vahvan vahvan taijan ympäröimää paikkaa. Nyt kuitenkin taika alkaa rakoilla ja demoneita on ilmestynyt ympäri maailmaa, aiheuttaen sekasortoja. Kuten myös Nro. 1, joka ei ymmärrä demonien luonnetta, vaikkakin on para, nuori demoni. Artemiksen ja Butlerin helpon oloinen tehtävä monimutkistuu Minervan paikalle saapumisella. Ja eihän HAL anna "savimiesten" yrittää vahingoittaa jo muutenkin herkkää salaisuutta maanalaisestakansasta saamalla demonin kiinni ja paljastamalla sen medialle. Ei, Holly palaa auttamaan Artemista ja Butleria.
Alku oli hiukan sekava ja tylsänpuoleinen, mutta kun jatkoi lukemista asiat selvisi onneksi minulle. Hiukan alussa ärsytti Minervan saapuminen kirjaan, kun Artemis Fowl on harvinainen nero, niin mikä kirjan aihe sekin on jos siinä onkin kaksi neroa, eri puolilla... Onneksi asiat selkenivät siinäkin osin -enempää en voi siitä paljastaa.
Hyvä kirja on vielä. Enemmän olisin toivonut sivuhenkilöitä kirjaan, sillä muuten teksti oli aikalailla päähenkilö painotteinen. Mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan, jos olet pitänyt jo tulleista neljästä osasta.
hauska, jännittävä, vakava, yllättävä.
juna, koti, koulu, uimaranta, kesämökki.
Kirjan arvosteli: Brunojr — Ke, 16/06/2010 - 14:54Ennen Kadonnutta siirtokuntaa on tulluta Artemis Fowl: Opalin kosto ja tämän kirjan jälkeen on sarjassa Artemis Fowl: Aikaparadoksi.
Pidän kovasti Minervasta. Vaikka kirjan juonen kannalta oli outoa, että on kaksi neroa eri puolilla, niin jotenkin pidän Minervasta kaikesta huolimatta ^^
2 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.