Tämä kirja on minun ymmärtääkseni sarjan toiseksiviimeinen osa. Ennen Atlantiskompleksia tuli Artemis Fowl: Aikaparadoksi.

Viidentenätoista syntymäpäivänään Artemis pyytää keiju ystäviään Islantiin, kertoakseen hänen uuden hannkeensa: maailman pelastaminen ilmastonmuutokselta. Hanke jää sivuseikaksi, kun Holly, Foaly ja Komentaja Vinyáya huomaavat Artemiksen käyttäytymisessä jotakin outoa. Hän naputtelee sormiaan ja tuntuu laskevan sanojaan, luvun täytyy aina olla viidellä jaollinen.
Tämä oli siis seitsemäs Artemis Fowl, ja ihan hyvä oli, parempiakin sarjasta löytyy, mutta kyllä tämän luki. Alkuun kun olin lukenut n. 30 sivua en vielä tarkalleen ymmärtänyt tliannetta, mutta melko pian se onneksi selvisikin ja kirja jatkoi etenemistä, sitä ei laskettu pois käsistä kertaakaan ennenkuin se loppui. Koko sarjan juonen kannalta Atlantiskompleksi polki hieman paikoillaan eikä edennyt minnekkään.
Jos et ole muuten lukenut sitä "extra"-kirjaa, eli Artemis Fowl: Salaiset kansiot, niin suosittelen lukemaan sen, ennenkuin tartut tähän kirjaan, sillä Salaisissa kansioissa on eräs novelli, jonka lukeminen selventää tätä kirjaa.
Tämä kirja on minun ymmärtääkseni sarjan toiseksiviimeinen osa. Ennen Atlantiskompleksia tuli Artemis Fowl: Aikaparadoksi.
Atlantiskompleksi ei ole aivan parasta Artemista, mutta hiukan nihkeän alun jälkeen tarina kulkee jälleen kerran erinomaisesti ja vaikka kirja ei olekaan aivan parasta Artemista on se silti erinomainen. Uusin Artemis kestää erinomaisesti vertailun muiden fantasiasarjojen kanssa ja verrattuna muihin uutuusfantasiatarinoihin, on tämä kerrassaan mainiota viihdettä jälleen kerran.
Sarjan loppumisesta on ollut huhuja liikkeellä, mutta toistaiseksi ei ole aivan varmaa tietoa montako kirjaa sarjassa tulee tarkalleen olemaan.
En odota ollenkaan sarjan loppumista, mutta tuonkin tiedon, että tämä olisi toiseksiviimeinen kirja, poimin Wikipediasta. Ja kaikki varmaan tietävätkin, ettei Wikipedian tietoihin kannata aina luottaa.
Aivan totta. Ja tottahan se on, että Eoin Colfer itsekin on vihjaillut sarjan lopun jo häämöttävän. Eli ei tästä ikuisuussarjaa ole tulossa, mutta vielä on auki montako osaa tarkalleen Artemista on vielä tulossa.
Itseä harmitti tämä kirja >: olin niin kauan odottanut, että tämä ilmestyisi, mutta sitten se ei vastannutkaan esim. edellisen kirjan laatua.
No, olihan se kuitenkin hyvä :---D
6 ihmistä on kommentoinut tätä vinkkiä.